Kukkalan Kepparikisat keräsivät keppihevosharrastajat yhteen Hollolassa


Hollolan valtasi viime viikon lauantaina iloinen hevosaiheinen tunnelma, kun Kukkalan kepparikisat keräsivät yhteen innokkaan joukon eri-ikäisiä keppariharrastajia.

Kisoihin osallistui noin 30 lasta, ikähaarukaltaan 5 vuodesta aina 14-vuotiaaseen. Tunnelma oli jännittynyt, ja moni keppariharrastaja oli radalla ensimmäistä kertaa. Kisat herättivät kiinnostusta laajemmaltakin alueelta, sillä osallistujia saapui jopa Heinolasta asti.

Tapahtuman järjestäjänä toimi Lahtelainen kotiäiti Hanna Niemi, hänen 10-vuotias tyttärensä Vappu ja perheen ystävä Erika Santamäki, joka järjesti tapahtumassa kepparitarvikkeiden myyntiä.

Tapahtuma sai alkunsa, kun Hanna ja Vappu pohtivat, millaiset kisat voisivat tuoda iloa lapsille näin joulun alla. Näin syntyi Kukkalan kepparikisat, joiden päämääränä oli yhdistää lapset, keppariharrastus ja luoda onnistumisen kokemuksia ja rohkaista.

Tapahtumasta löytyi monipuolinen valikoima kepparitarvikkeita, mukaan lukien kierrätysmateriaaleista valmistettuja hevosenkenkäkoristeita, joilla haluttiin saada näkyvyyttä vähävaraisten perheiden lasten hevosharrastukselle. Voit löytää näitä upeita luomuksia Instagramista @irtokenka-tililtä.

Kisat tarjosivat lapsille myös mahdollisuuden osallistua keppariharrastukseen ja kokea onnistumisen hetkiä. Hanna Niemi sanookin, että he halusivat näissä hyvän mielen kisoissa palkita mahdollisimman monia.

Kukkalan kepparikisojen nimi juontaa juurensa Vapun kepparitallista, jonka nimi on Kukkalan talli. Tapahtuman tavoitteena oli rohkaista lapsia keppariharrastukseen ja tarjota heille iloa ja hymyä. Vappu on itsekin harrastanut ikänsä keppareita. Nuorempana, kun Vappu ei uskaltanut osallistua itse kisaamaan kepparilla perhe päätti järjestää omat kepparikisat, jonka avulla Vappu voisi kerätä rohkeutta. Ensimmäisten omien kisojen jälkeen Vappu onkin uskaltanut myös itse radalle hyppimään. Vapun hyppyennätys kepparin kanssa on 105 cm!

Vapun tarina heijastaa hyvin harrastuksen voimaannuttavaa vaikutusta. Alun jännityksestä kasvoi itseluottamus, ja nyt Vappu kilpailee ja järjestää itsekin tapahtumia. Suunnitelmissa on jopa oman kepparitapahtuman järjestäminen kesällä omassa pihassa.

Hanna Niemi pitää Instagramissa @_leikinlailla_-tiliä. Hän sanoo, että lasten innostus tarttuu ja hän löytää itsensä järjestämässä yhtä jos toista. Ensimmäinen Hannan järjestämä tapahtuma oli vauvojen pääsiäistapahtuma kirkon tiloissa.  

Lahden uutiset -Karri Sakara

Translate »
RSS
Pinterest
Pinterest
fb-share-icon
Instagram
URL has been copied successfully!