{

Kuvat: Vuokraisäntä päätyi kylmänviileään ratkaisuun Heinolassa

Muuton kanssa vitkutellut vuokralainen vaati entiseltä vuokraisännältään ja tämän uudelta vuokralaiselta korvauksia lähes 5 000 euron edestä.

Vuokralaisen tilanteesta ottamat kuvat päätyivät poliisin esitutkintamateriaaliin ja myöhemmin oikeuteen todisteeksi. KUVA: ESITUTKINTAMATERIAALI

VUOKRANANTAJA sai Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa rikostuomion vuokralaisensa omavaltaisesta häädöstä.

Heinolassa sijaitsevaa omakotitaloa vuokrannut nainen oli itse irtisanonut vuokrasopimuksen lokakuun 2022 lopussa. Tämän jälkeen hän oli sopinut vuokranantajansa kanssa ajankohdan, jolloin muuttaisi pois. Vuokrasopimus määrättiin yhteisellä sopimuksella päättymään 19. marraskuuta.

Vuokranantaja saapui muuttomiesten kanssa kantamaan tavaroita ulos. KUVA: ESITUTKINTAMATERIAALI

VUOKRANANTAJA kertoi oikeudessa, että vuokralainen oli jättänyt parin kuukauden vuokrat maksamatta ja laiminlyönyt lisäksi kiinteistönhuoltoon liittyviä velvollisuuksiaan. Vuokralainen oli löytänyt halvemman asunnon toiselta paikkakunnalta ja ilmoittanut tällöin purkavansa vuokrasopimuksen.

Vuokranantajan saamien tietojen mukaan nainen ei kuitenkaan ollut maksanut uuden asuntonsa vuokravakuutta, mistä syystä uuteen asuntoon muutto estyi ja vuokralainen halusi peruuttaa aiemman vuokrasopimuksen purun. Vuokranantaja oli kuitenkin jo ehtinyt vuokrata asunnon toiselle henkilölle, joten peruminen ei ollut enää mahdollista.

Hän oli ilmoittanut vuokralaiselle asuntoon muuttavasta uudesta vuokralaisesta.

Osa vuokralaisen tavaroista kasattiin peräkärryyn. KUVA: ESITUTKINTAMATERIAALI

JOULUKUUN 5. päivä vuokranantaja saapui asunnolle uuden vuokralaisensa sekä palkkaamansa muuttofirman työntekijöiden kanssa.

Vuokralaisen tavarat kannettiin osa peräkärryyn ja osa lumiseen maahan.

Vuokraisäntä, uusi vuokralainen ja muuttomiehet kantoivat naisen tavarat talon pihalle. Vuokraisäntä katsoi, ettei hänen tarvinnut hakea häätöä oikeusteitse, koska vuokrasopimuksen purkuilmoitus oli hyväksytty molemmin puolin.

Oikeus oli eri mieltä. Häätö olisi vaatinut käräjäoikeuden päätöksen ja sen toteuttaminen olisi kuulunut ulosottoviranomaiselle. Näin ollen vuokraisäntä ja häntä auttanut uusi vuokralainen olivat toimineet lainvastaisesti.

Osa tavaroista jäi ulos lumihankeen. KUVA: ESITUTKINTAMATERIAALI

Vuokralainen vaati korvauksia tavaroille aiheutuneista vahingoista. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki korvausvaatimukset. KUVA: ESITUTKINTAMATERIAALI

VUOKRALAINEN vaati oikeudessa syytetyiltä yhteensä lähes 5000 euron edestä korvauksia tavaroille aiheutuneista vahingoista, tilapäismajoituksesta aiheutuneista kuluista, tilapäisestä haitasta ja kärsimyksestä.

Oikeus kuitenkin hylkäsi kaikki vuokralaisen korvausvaatimukset.

Oikeuden mukaan asiassa ei ollut esitetty näyttöä siitä, että tavarat olisivat vahingoittuneet niiden ulos siirtämisen aikana, vaan pikemminkin vahinkoa oli syntynyt, kun tavarat olivat jääneet ulos talviolosuhteisiin. Oikeus katsoi, että vuokralaisella olisi ollut heti mahdollisuus ryhtyä toimenpiteisiin omaisuutensa suojaamiseksi, mitä tämä ei kuitenkaan tehnyt.

OIKEUS huomioi myös, että vuokrasuhteen päättyminen ja uuden vuokralaisen tulo olivat vuokralaisella tiedossa etukäteen. Näin ollen syytetyt eivät olleet vastuussa muutosta aiheutuneista kustannuksista.

Vuokralainen väitti lisäksi, että hänelle oli aiheutunut syytettyjen menettelystä traumaperäinen stressireaktio. Oikeus totesi, ettei tällaisesta ollut esitetty mitään lääketieteellistä selvitystä.

PÄIJÄT-HÄMEEN käräjäoikeus tuomitsi vuokranantajan, 58-vuotiaan miehen omakädenoikeudesta 30 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen. Miehen tuloilla maksettavaa kertyy 390 euroa.

Vuokranantajaa avustanut uusi vuokralainen, 35-vuotias mies, puolestaan tuomittiin avunantorikoksesta 20 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen. Hänen tuloillaan maksettavaa kertyy 120 euroa.

Lisäksi miehet määrättiin yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle noin 170 euron suuruiset todistelukustannukset.

Lokakuun 30. päivä annettu tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Lähde: Iltalehti

Lahden uutiset – Karri Sakara

Translate »
RSS
Pinterest
Pinterest
fb-share-icon
LinkedIn
Instagram